-

Laajennetun oppivelvollisuuden vaikutukset ansiopäivärahaoikeuteen ja työssäoloehdon kertymiseen

07.06.2022

1.8.2021 voimaan astuneen lakimuutoksen myötä oppivelvollisuus päättyy 18-vuotiaana. Tämän seurauksena oikeus ansiopäivärahaan ja yleiseen työttömyysturvaan alkaa oppivelvollisuuden päätyttyä 18 vuoden iässä. Ennen lakimuutosta työttömyysturvaan oli oikeus 17 vuotta täyttäneillä.

Työttömyysetuutta voi edelleenkin saada 17-vuotias, jos tämän oppivelvollisuus on täyttynyt tai keskeytynyt. Oppivelvollisuus täyttyy, kun peruskoulu on päättynyt viimeistään 1.1.2021 tai nuori on suorittanut ammatillisen tutkinnon tai ylioppilastutkinnon.

Siirtymävaiheessa 17-vuotias voi saada ansiopäivärahaa, mikäli oppivelvollisuus on täyttynyt ja työssäoloehto on kerrytetty heinäkuun 2022 loppuun mennessä.

Alle 18-vuotias ei voi kerryttää työssäoloehtoa 1.8.2022 alkaen

Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä myös työttömyysvakuutusmaksuja koskevaa lainsäädäntöä on muutettu. Lakimuutoksen myötä työttömyysvakuutusmaksuja ei 1.8.2022 alkaen makseta alle 18-vuotiaana tehdystä työstä.

Koska ansiopäivärahaan oikeuttavaa työssäoloehtoa voi kerryttää vain sellaisella palkkatyöllä, josta on maksettu työttömyysvakuutusmaksu, ei työssäoloehtoa voi 1.8.2022 alkaen kerryttää alle 18-vuotiaana tehdyllä työllä. Ennen lain voimaantuloa tehty työ voidaan kuitenkin lukea työssäoloehtoon, vaikka henkilö ei olisi vielä täyttänyt 18 vuotta.

Esimerkki #1

Työttömyyskassan jäsen täyttää 18 vuotta 31.8.2022. Hän on täyttänyt työssäoloehdon 17-vuotiaana aikavälillä 1.2.-31.7.2022. Hän voi saada ansiopäivärahaa 1.9.2022 alkaen, sillä työssäoloehto on täyttynyt ennen lakimuutoksen voimaantuloa ja oppivelvollisuus on päättynyt.

Esimerkki #2

17-vuotias ottaa opintojensa ohella vastaan osa-aikaisen työn 1.10.2022. Hän tekee työtä 18 tuntia viikossa ja palkka on työehtosopimuksen mukainen. Työ ei kuitenkaan vielä kerrytä työssäoloehtoa, sillä 1.8.2022 alkaen alle 18-vuotiaan tekemästä työstä ei makseta työttömyysvakuutusmaksua.